tiistai 4. heinäkuuta 2017

3.7 J6 Männikköniemessä

Tänään oli poikkeuksellinen päivä, koska emme olleetkaan seurakuntatalolla vaan seurakunnan kesäkodilla Männikköniemessä. Kokoonnuimme silti normaalisti klo 10.00. Aloitimme päivän hartaudella ja sen jälkeen ohjaaja Taru kertoi meille kierrätyksestä. Kun olimme puhuneet siitä jonkin aikaa, aloitimme maalaamalla alkukertomuksen eri vaiheita.
 
 
Maalaamisen jälkeen rupesimme laulamaan. Kun laulut oli laulettu pidimme pienen tauon, koska odottelimme että ruokamme saapuisi Männikköniemeen. Ruokana oli riisiä ja kanaa, joka oli todella hyvää. Mahat täynnä aloitettiin Luther - rastirata. Kaikkien hymyistä päätellen se oli mukavaa. Radan jälkeen on hyvä rauhoittua nuotiolle nauttimaan itse paistetuista letuista, auringosta ja hyvästä seurasta.
 

 
Kun letut oli paistettu ja syöty , rupesimme miettimään näytelmien muodossa, mitä on sanallinen kuoleminen ja sanallinen satuttaminen. Tuli erilaisia näytelmiä, mutta kaikissa oli melkein sama idea : kiusaaminen. Näytelmien jälkeen pidimme helmihetken ja lopetimme päivän sen jälkeen sisaruspiiriin. Tässä vielä kuva kauniista alttaristamme, jonka kaksi isosta tekivät luonnonmateriaaleista.
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti