perjantai 30. kesäkuuta 2017

28.6 J6 Homeiset mansikat ja omatunto

Tänään tulimme tuntia myöhemmin seurakuntatalolle eli 10.00. Perinteiseen tapaan päivä alkoi hartaudella ja kertomuksella selkoraamatusta. Sen jälkeen pohdimme hieman omatuntoa. Pitkän pohdiskelun jälkeen aloitettiin musahetki. Laulamisesta tulee aina nälkä, joten lähdimme laulujen jälkeen syömään hyvää kanarisottoa.


Ruokailun jälkeen isoset pitivät oman ohjelmansa, jossa nähtiin sketsi, laulettiin ja pelattiin mm. haarapalloa, josta kaikki näyttivät pitävän. Ainakin heidän hymyistä päätellen. Ohjelman jälkeen rauhoituttiin miettimään lisää omatuntoa parin esimerkin mukaan, toisessa oli tyttö myymässä homeisia mansikoita, koska hänen pomonsa pakotti niin ja toisessa kerrottiin historiasta tuttua Berliinin muurilla tapahtunutta ampumiskohtausta. Sen jälkeen pelattiin hyvä vai paha-peliä , jossa oli todella vaikea päästä maaliin.


 
Kun olimme pelanneet peliä jonkin aikaa, oli vuoro siirtyä päivän kysymykseen ja kuulumiskierrokseen. Pohdittuamme vastauksia kysymyksiin, siirryttiin helmihetkeen. Päivän helmi oli tänään "Minä-helmi". Pienen hetken rauhoittumisen ja hiljentymisen jälkeen on hyvä lopettaa päivä sisaruspiiriin ja herransiunaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti