maanantai 19. kesäkuuta 2017

Vaara-Karjalan rippileirin toinen päivä su 18.6.2017

Sunnuntai

Ensimmäinen kokonainen päivä riparilla valkeni kauniissa kesäsäässä. Aamu alkoi tuttuun tapaan aamupalan jälkeen aamulaudeksella. Tänään oli hieman enemmän vapaa-aikaa leiriläisten kanssa ja pelasimme yhdessä jalkapalloa ja muita pelejä.



 Lounaan ja siestan, sekä ahkeran opiskelun jälkeen oli vuorossa suosittu päivän kisa. Päivän kisa oli todella tiukka ja tuomaristo joutui miettimään voittajaa hetken.








Musvartissa lauloimme tuttuja ja tuntemattomia lauluja ja virsiä. Tästä porukasta löytyy intoa laulaa ja sen kyllä kuulee.










Iltaohjelmassa meillä oli erilaisia leikkejä ja lauluja, sekä hilpeyttä herättänyt sketsi. Viimeiset mehut otettiin irti viimeisessä leikissä, jossa ajelimme mopoilla ja meno oli katossa.











Jokainen riparilainen oli omassa raamisryhmässään valmistelemassa illan päättänyttä helluntaimessua. Messu oli onnistunut ja hieno, sekä sen kruunasi kirkkokahvit. Yhteishenki paranee hetki hetkeltä ja se on hyvän ripariporukan merkki.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti